Kuvat töistä löytyvät parhaiten aloittamalla selaamisen blogiarkiston vanhimmista teksteistä kohti nykypäivää.




TYKYT ja KURSSIT



TYKYT ja VIIHDYKKEET TARJOLLA

Voidaan pilkkoa pariin kolmeen päivään tai viettää pidempi työpajapäivä yhtä kyytiä. Hinta riippuu paljolti kurssista ja osallistujien määrästä. Tarjoilu ja kahvittelu onnistuu.
Kaiken tekemisen lähtökohtana on kierrätys ja ekologisuuden maksimointi. Esim. materiaalin kannalta kierrätysaatteen ympärille rakennettu teema tuottaa tilanteen, jossa käsillä oleva materiaali voi olla yllätys jopa ohjaajalle itselleen.

Materiaalia on ylen määrin tarjolla, mutta on vain hienoa jos haluaa tuoda mukanaan jotakin, ehkä tärkeää, paritonta, joka muuten olisi menossa roskiin. Huonoa materiaalia ei olekaan.

Vaikka työpajat vaikuttavat alkuun harmittomalta piiperrykseltä, on niillä syvempi merkitys uskalluksen, minäpystyvyyden ja elämänhallinnan suhteen.


PELTI KOLISEE- ryhmät

ü Pikkumetalli
Korkkiristit ja tölkinkansitaulut.


ü Kierrätyskorut
Pullonkorkit, pikkueläimet, pikkuautot, kaikki saavat kyytiä vaikka solmioneulaksi.


ü Maisemoitu leipävati
Ne penteleen lommoiset vuoat, lojumassa kaapin pohjalla, mitäpä niillä tekisi. Vadin sisälle ja ympärille rakennetaan maisema, kuvan tai vaikka sitten toimintanuken tueksi. Kuva voi olla tärkeä, lapsenlapsi, häät… haastavampi versio tölkinkansitauluista.

ü ”Maailman paras minä”
Ei tarvitse olla rallikuski ansaitakseen pokaalia, rakenna se itse, hivenen syvällisempi lähestymistapa olen tärkeä- ajatuksella, palkinnot jaetaan lopuksi hurraa-huutojen säestyksellä.
Koskaan ei voi kiittää itseään tarpeeksi, pienen itsetutkiskelun jälkeen.
Metalliset erikokoiset säilykepurkit, pikku kipposet, kohoavat korkeaksi torniksi.


ü Kestokakku/ kynttelikkö
Valinta on vapaa, kuorrutuksia helmistä, kanttinauhoista,
kuinka pramean tai rouhean haluatkaan.
Leipävuoat, rikkinäiset korut, hukkapalat.



HILJAA HUOPATEHTAALLA- ryhmät
Huovutellaan tai leikellään ja kierrellään huopapalloja ja –rullia ja -kuvioita jotka kootaan koruiksi. Korvaan, kaulaan, hiuspinniin, hakaneulaan ja huopatossun reunaan roikkumaan.
Myös näille kursseille saa ja pitää tuoda esim. jämäkäksi virttynyt villapaita. Muiden materiaalien yhdistäminen palloihin ei ole ollenkaan kiellettyä.
Hahtuvavillaa on Puodilla, kurssimaksussa huomioidaan villan menekki.
ü pienimuotoista märkähuovutusta
-          tilat eivät salli pannulappua suurempaa, kortti, pieni kuva, hiuskoriste, solmioneula.

ü neulahuovutus
-          edellinen niille jotka eivät haluakaan nuhrata veden ja saippuan kanssa.

ü huopakorut
-          palloja, palloja, palloja

ü huopaenkelit
-          hahtuvavillasta enkeleitä, erityisesti pääsiäisen ja joulun aikaan toivottua. 



PAPERIMASSAPAINAJAINEN

Vesi, liima, vanha karkea lehtiaines taipuvat ämpärissä monen materiaaliksi. Kovettunutta tulosta voi hioa, maalata, porata. Kuivumisen vuoksi useamman päivän kursseina.

ü PikkuMassa
-          Piparimuotin sisälle päätyessään koristeiksi, koruiksi, kuusenkoristeiksi, kevyt lahja kortin ja kirjeen kanssa kulkemaan.

ü  Kuolleiden Päivä
-          Matka muistoon, meillä Halloweenina tunnetun ajanjakson yksi syvimpiä tarkoituksia on muistaa sukunsa historia ja sen henkilöt, osa siitä miksi minä olen minä. Massakallon valmistus ja koristelu.

ü  Figuurit
-          Rakennusjäte, rautalangan pätkät muuntuvat satuhahmoiksi, kolmiulotteiseksi kuvaksi.



Tiedustelut ja tilaukset Kokko: 0400-995345
silmiriemunkokko@gmail.com


ü Extempore-piipertely
-          Kaiken ei tarvitse olla valmiiksi pureskeltua.
-          Jos näistä ei löytynyt mitään keksitään se.