Kyse on siis suuresta operaattorin vaihdosta. Olen kamalan laiska vaihtamaan mitään, sähköyhtiötä tai Liittymien Jumalaa.
Mutta nyt riitti. Vaihdoin tykkänään väriä. Minusta on kiva, että paketit saapuvat tylsissä ruskeissa kuorissa. ja nyt juoksin Liisa Ihmemaassa- laatikon kanssa kotiin.
Se mitä odotin, olivat uudet kortit kännyihin, kas kun minä vaihdoin senkin. "Puhelimella ei tarvitse kuin soittaa.. Ja sitäkin mahdollisimman vähän" on minulle tyypillinen ajatussuunta.
Ja kunhan huomenna taas menen postiin, saan kortin uuteen puhelimeen, joka on paljon muutakin kuin puhelin, enkä usko että tulen lopulta käyttämään siitä juuri mitään erityistoimintoja, mutta ainakin se tuntuu uudelta vielä kymmenen vuoden päästä, jolloin ehkä jaksan taas vaihtaa.
Lapseni saavat kesän loussa sellaiset, mikäli kesä menee ilman havereita. Jos se sitten on mikään, mopo saattaisi olla parempi houkutin.
Eilen uskalsin kokeilla pienimuotoisesti skräppäystä, siksi sitä kai kutsutaan. Kollegalle kuvailin sitä seuraavasti:
"SRÄP SKRÄP... otetaan siis paperi, johon leikellään ja liimataan kaikkea hamsteria pienempää allekkain ja limittäin ja lomittain.. Ja kaikilla on niin mukavaa.."
Ymmärrän nyt kyllä paremmin miten siihen voikin jäädä kiinni. Oma materiaalini oli mitäänsanomatonta verrattuna siihen intoon mikä nousi samaa myötä kuin liima ennusteli loppumistaan.
